Koulussa Mäntysalo lyheni muotoon 'Mäntti'. Nimitys oli vakiintunut, mutta kertana eräänä yksi opettajista koki herätyksen. Hän piti aamun aluksi pitkän puheen: se ei ole Mäntti, se on Mäntysalo tai sitten Jori, ei saa sanoa Mäntti.

Oppilaat uskoivat. Mutta sitten tuli viimeinen tunti ja oli liikuntaa. Tunteja oli ollut välissä monta ja opettajan neuvot jo unohtuneet.

Pelasimme pesäpalloa, kuten aika usein. Minä ja Toni olimme hyviä heittäjiä, ja niinpä olimme ulkovuorossa taas takakentän koppareina. Pesillä oli väkeä, lyöjä osui hienosti, kuului komea kopahdus, pallo lensi kaaressa ja pesät rullasivat. Kotipesällä nähtiin miten pallo lensi meitä kohti, ja annettiin neuvo:

MÄÄNNTTII JA TOOONNTTUU, POLTTAKAA KOLMOSPESÄLLEEEE!!!

Opettaja ei enää koskaan sanonut mitään lempinimistä.