Olen joskus miettinyt onko suhteeni työhön peräisin jostain maalaisutopiasta. Meillähän ei siis tehty niinkään töitä vaan enemmänkin ryypättiin. Mutta sikäli kun töitä tehtiin, ei kyllä katsottu kelloa eikä laskettu vaivaa.

Laura sanoo joskus, että olen luterilaisempi kuin luterilaiset. Viittaa joskus pilkunviilaukseen säännöistä mutta useammin työntekoon.

Lehmät on lypsettävä. Maalla ei paljon puhuta sunnuntaikorvauksista, koska lehmät nyt vaan on lypsettävä, oli pyhä taikka arki. Ja jos heinää piti korjata, niin se korjattiin pohtimatta ylityölisiä. Työllä oli kuitenkin aina joku järkevä tavoite. Lehmistä saadaan maitoa, eikä siitä tarvitse miettiä mitä hyötyä hommasta on.

Kun laitoksella systeemi ei toimi, niin minä korjaan sen. Minun on vaikea ajatella että töissä kuuluu olla koska niin virkamääräyksessä lukee taikka koska siitä saa palkkaa. Ehkä joskus pitäisi sanoa että joku kuuluu jollekin toiselle, mutta se ei oikein sovi luonteelle. Jos jostain hommasta on hyötyä, ja osaan sen tehdä, on kokonaisuuden kannalta järkevää että teen. Jos siinä autan toisen laitoksen väkeä, niin yliopiston hyväksi se kumminkin menee. Ja ihmiskunnan hyväksi kumminkin, joku hyötyy.

Myönnettäköön tosin, että maidonsaanti on hieman välittömämmin hyödyllistä kuin esim. laskennallisen algebrallisen geometrian tutkimustulokset.