Kun olin aika pieni, ehkä vain kahdeksan, meillä oli kylässä Lea-täti. Lea poikkeili joskus hyvin harvoin, olisiko käynyt parin vuoden välein.

Tällä kerralla Lea sanoi jostain ruuasta tai ulkona juoksemisesta kuumeessa tai muusta, että ellen tee jotain niin voin vaikka kuolla. Sanoin jotenkin että "jaa". Muistan vieläkin miten Lea ihmetteli, jotenkin että "sitten sinua ei enää olisi" tai jotain. En muista oikeastaan pelänneeni kuolemaa; en tiedä, olinko jo tuoloin oivaltanut, että kaikki kuolevat joskus kumminkin.