Jotkut sanovat, että lapsuus loppui kuin äiti tai isä kuoli, ja valitettavasti joidenkin lapsuus on loppunut rikokseen. Minulla ei ole sellaista kokemusta, pahoittelut siis lukijoille (kaikki 9...) harhauttavasta otsikosta.

Lapsuus loppuu kun kasvaa aikuiseksi. Mutta entä jos kasvu on epätasaista? Fyysisesti olen ollut suunnilleen ikätasoiseni, mitä nyt parta on enemmän kasvanut vasta tässä 30 täytettyäni. Henkisellä puolella puhdas matemaattinen äly on mennyt edellä ja suunnilleen kaikki muu jäljessä.

Minä en oikein ehtinyt mukaan oppimaan tyttöjen ja poikien sosiaalista peliä, sitä ennen olin jo ehkä ikäluokkaani arempi tekemään kaikenlaista ja ylipäänsä toisten tunteiden tunnistaminen ja eräänlainen sosiaalinen äly on tullut jälkikäteen. Toisaalta olen mielestäni aina ollut vuosia muiden edellä puhtaassa päättelykyvyssä, siis kykenevä abstraktimpaan ajatteluun kuin kaverit. Käytännön taidoissa olen edelleen kömpelö, menen helposti väärään bussiin jne.

Pidän tämän blogin rajana armeijaan astumista. Se on viesti itsessään: vasta silloin voin sanoa lapsuuden kunnolla loppuneen - ja nuoruutta taisin elää enemmän Tampereella opiskelun alkaessa...