Rakennukset olivat melko karuja luonnossa nähtynä. Sellaista tavallista vain, ajattelin silloin, ja rappiolla olevia rakennuksia, ajattelen nyt jälkeenpäin.

Mutta kesänä eräänä Honkajoella kiersi valokuvaaja, ja otti meidän pihapiiristämme kuvan.

Että se on hieno! Vieläkin sitä katsellessa näyttää siltä, että voi miten idyllisessä paikassa olen elänytkään. Tyhjät pullot eivät näy siinä, eivätkä pienet eivätkä isotkaan puutteet maalissa. Kauniita rakennuksia aivan äärettömän kauniina päivänä, pieni kuusten välistä kiemurteleva tie. Tulee oikein hyvä mieli sitä katsellessa.

Samalla tämä on ehkä ensimmäinen kerta, jossa opin kuvan ja todellisuuden eron. Hämärä muistikuvani on, että olin nähnyt sellaisia kauniita kuvia ennenkin, ja ajatellut että onpa jossain hienoa. Sitten tajusin, että eihän niistäkään kuvista tiedä millainen paikka oikeasti on.