Joulu oli kiireetöntä aikaa ja olin perheen kanssa, lähinnä siis äidin ja mummun. Jollain tapaa ihan varhaislapsuudesta on vähän sellainenkin kuva, että jouluna ei sovi mennä minnekään. Ikäänkuin eräänlainen Pyhä Päivä kirjaimellisemmin, maallisesta ajasta erotettuna.

Ensin tästä liukui tapaninpäivä pois. Opin sellaisenkin käsitteen kuin "tapaninajelu", ei niin että oltaisiin jonnekin matkustettu isommin, mutta saattoi jo käydä kylässä. Jonain joulupäivänä sitten tuli Janne kylään. Muistan hämärästi sen olleen vähän outoa tai odottamatonta, ja miten sitten tajusin itse että mitäpä siinä ihmettelemään, jos on kivaa kyläillä niin kyläillään.

Luulen että tässäkin on kasvun hetki. Pienempänä viihtyi kotonakin, ja vähän isompanakin ainakin joulupäivät, mutta sitten jo kaverien suhteellinen tärkeys nousi.