Yksittäisiä muistoja on helpohko kirjoittaa. Sitäpaitsi muistelemalla tulee mieleen lisää asiaa, yhdestä paikasta toinen ja siitä kolmas. Suosittelen muitakin kokeilemaan.

Minä kerron minitarinoita maailmasta, jota ei enää ole, ei ainakaan Suomessa. Toki moni 50-vuotias voisi kertoa pienestä kyläkaupasta, 70-vuotiaista nyt puhumattakaan, mutta harvalla 30-vuotiaalla (no, 32) on samanlaista kokemusta. Lauran satiirinen kommentointi Honkajoesta, jossa vasta siirrytään pronssikauteen, on puoliksi totta.

Yksittäiset muistot on helppo kertoa, mutta miten luoda kokonaiskuvaa? Kysehän ei ollut mistään maatilamatkailusta tai elämysmatkasta, vaan arjesta. Miten kertoa, miten elin ja koin? En tietenkään aktiivisesti ajatellut että asun maalla tai elän 1980-lukua - sehän oli sitä perusarkea, enkä muuta osannut kuvitella. Emmehän me nytkään ajattele elävämme maailmassa, jossa on vaikea matkustaa avaruuteen, emmekä vuosikymmen sitten aktiivisesti ajatelleet elävämme maailmassa jossa kaikilla ei ole kännykkää.

Vaikeaa.