Kaveri kävi kuukausi sitten, ja jutellessa tajusin jotain pahanteosta ja nuhtelusta pienenä:

Aina kun olin pahanteosta jäänyt kiinni, vaikutin katuvalta. En muista koskaan avoimesti uhmanneeni juuri miitään, sanoneen että teenpä. Ja toisaalta aina kun lupasin etten jotain tee enää, en koskaan sitä tarkoittanut. Eikä tämä ollut vain oma ajatuksenii, vaan pidin ilman muuta selvänä että niin kaverikin tekee.

Tämmöisten muistelu ei ole kivaa, nyt kun on itsellä lapsia...