Eräs lapsuuden vaikeammin kuvattava asia on möykkä. Sellainen ääni, joka lähtee juopporemmistä. Ei tappelun ääni, ei yksinpuhelu eikä laulu, mutta ei oikein keskustelukaan.

Mielikuva möykästä on erityisesti sellainen, jossa palaan pelloilta kävelyltä, tulen pitkiä sarkoja pitkin ja kuulen jo kaukaa möykän, mahdollisesti siten että en lähtiessäni tiennyt porukan olevan tulossa meillepäin.