Santaniemestä vajaan sadan metrin päässä oli koski, ja kosken rannalla vino puu. Sellainen mänty, ehkä 35 asteen kulmassa. Iso ja helppo kiivetä.

Jokusen kerran siihen kiipesin ja makoilin puussa. Vieläkin ellen saa unta voin laittaa silmät kiinni ja muistella miltä tuntui maata puussa ja kuunnella kosken kohinaa.

Toinen puu oli kaiketi tuomi. Se oli pellon reunassa ihan lähellä taloa. Kiipesin siihen usein lukemaan. Puu oli oikein mukava, sellainen monihaarainen missä parin metrin korkeudessa maasta oli lokoisa makoilupaikka. Kesällä puu oli niin vihreäkin, että olin aivan täysin piilossa.