Ere Kokkonen, siis se Spede-filmien ohjaaja, kuoli vähän aikaa sitten. Spede itsehän ehti kuolla jo monta vuotta sitten.

Aloin tätä pohdiskellessa miettiä koska olen ymmärtänyt ihmisten vanhenevan ja kuolevan. Tietysti faktatasolla olen tiennyt sen ehkä kymmenvuotiaasta, niin kauan kuin maailmankatsomukseni on ollut olennaisesti sama. (Siis: jumalia ei ole, maailma pyörii luonnonlakien mukaan, kuolema päättää kaiken, hyvän ja pahan mittatikuksi ei kelpaa mikään pyhä kirja, merkittävä osa kaikesta lukemastamme on humpuukia, tutkimus ja päättely on ainoa tapa saada tietoa.)

Spede Pasanen oli minun lapsuudessani ei-vanha. Tottakai lapsena ollessani näin miten vanhat ihmiset kuolivat, mutta on eri asia, kun vanhuuttaan kuolee joku joka omissa mielikuvissa on ihan tavallinen aikuinen. Eräs entinen va-yhdistyksen pj sanoi asian karummin: ihminen on aikuinen viimeistään haudattuaan vanhempansa.

Nyt en millään saa nimeä päähäni, mutta muistaakseni kyseessä oli Topi, eri Topi kuin mistä aiemmin kirjoitin. Topin talo näkyi ala-asteelle peltojen takaa. Muistan Topin aikuisena, en kovin hyvin, mutta pari kertaa hän oli meillä enon kanssa ryypiskelemässä; enimmäkseen oli kai selvin päin.

Lukion jälkeen olin työllistettynä, ja siinä välissä olin viikon tai kaksi myös vanhainkodilla. Topi oli silloin sokeutunut ja muuttunut vanhaksi, ja sittemmin kuulin hänen kuolemastaankin. Se saattoi olla ensimmäinen kerta, jolloin tuollaisen huomasin.